lauantai 29. marraskuuta 2014

Ylirasitusta liikkeellä

Ylirasituksesta ja ylikunnosta puhutaan paljon samana asiana, mutta itse puhun niistä eri asioina. Ylirasituksella tarkoitan väliaikaista tilaa, jossa kroppa on ajettu hieman yli palautumisresurssien yli. Ylikunnolla tarkoitan taas kroonista, liian kauan kestävästä ylirasituksesta johtuvaa, tilaa jossa kroppaa on ajettu jo pitkään yli palautumisresurssien yli. Ylikunnosta ei palaudu muutamassa päivässä, vaan siihen voi mennä vähintään kuukausia. Kehonrakennuksessa on tarkoitus ajaa kroppa koko ajan hieman yli resurssien, koska kehitys vaatii tarpeeksi kovan shokin. Tämän takia väliaikainen ylirasitustila on (ainakin pitäisi olla) tuttua kaikille vakavasti treenaaville.

Ainakin itse voin plussakaloreilla treenata yleensä melko pitkään, ennen kuin ylirasitusta alkaa kertyä merkittävästi. En muista milloin viimeksi olen pitänyt varsinaisen kevennetyn viikon, koska sellaiselle ei vain ole ollut tarvetta. Miinuskaloreilla ylirasitustila iski muutaman viikon välein, mutta se ei ole ihme, koska treeni oli lähes yhtä kovaa kuin nytkin. Suunniteltua totaalilepoa en mielellään pidä kuin pari kertaa vuodessa, koska kevennetystä kierrosta on pääasiassa enemmän hyötyä. Toki totaalilevolla on myös paikkansa ja harkitsen pitäväni sellaista lähiaikoina.

Tällä hetkellä olo on todellakin nuutunut ja kroppa antoi siitä merkkejä jo viime viikolla. Olen pikkuhiljaa nukkunut heikommin, vaikka itse unensaanti on ollut helppoa. Kroppa käy tavallaan ylikierroksilla, mutta samalla olo on fyysisesti väsynyt. Intensiteettinen harjoittelu aiheuttaa helpommin juuri sen, että sympaattinen hermosto käy jatkuvasti ylikierroksilla, kun ylirasitusta on kertynyt liikaa. Olo on juurikin sen mukainen, eli on vaikea rauhoittua kunnolla, mutta olo on silti nuutunut eikä innosta tehdä mitään mikä edes viittaa fyysisyyteen.

Joka tapauksessa, nyt on viikonloppu ja se tarkoittaa kahta päivää totaalilepoa. Se saattaa auttaa taas kummasti ja ehkä ensi viikonkin pystyy puskemaan melko normaalisti. Pidän kevennyksen tai totaalilevon, kun koen sen sopivan tarpeelliseksi. Kuluva viikko kuitenkin antoi pahempia merkkejä vasta ennen viimeistä treeniä, joten vielä en ole erityisen huolissani ylirasituksesta. Moni pelkää varsinaista ylikuntoa (kroonista) kuin ruttoa, mutta sinne on oikeasti todella vaikea päästä, enkä itse ole ollut koskaan lähelläkään.



Yläkropan työntävät: (torstai)

1. Penkki kp 3 x 6-8 x 32-36 kg:t
2. Pystysoutu kp vuorotellen 3 x 8-9 x 20 kg:t
3. Vinopenkki kp 3 x 11-12 x 20 kg:t
4. Vipunostot sivulle seisten 3 x 9-11 x 8 kg:t
5. Kapea penkki 3 x 9-12 x 45 kg
6. Ristikkäistalja 3 x 13-16 x 7.5 kg
7. Ojentajapunnerrus taljassa 2 x 15 x 20 kg
8. Vatsat roikkuen 2 x 26-30 x kehonpaino

Kesto 58 min.

Yläkropan vetävät: (perjantai)

1. Leuat vastaotteella 3 x 6-8 x 11.25 kg
2. Kulmasoutu myötäotteella 3 x 8-9 x 82.5 kg
3. Vetolaite (latseille) 3 x 11-12 x 75 kg
4. Leveä alataljaveto 3 x 11-12 x 30 kg
5. Takaolkasoutu taljassa seisten 3 x 10-13 x 25-27.5 kg
6. Pullover 3 x 10-15 x 22.5 kg
7. Hauiskääntö vinopenkissä 3 x 10-12 x 7 kg:t
8. Hauiskääntö ylätaljassa 2 x 15-17 x 10 kg
9. Vatsarutistus lisäpainolla 3 x 10-12 x 16 kg

Kesto 68 min. Aamupaino 75.5 kg.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Luotan ihan kympillä kehonkoostumusmittaukseen

Näin on, varmasti. Paikallisella on jäsenille ilmainen kehonkoostumusmittari, joten kävin pari päivää sitten kokeilemassa, mitä kaikkea hauskaa se tällä kertaa näyttää, nyt kun painoa on hieman vähemmän. Kävin viimeksi muistaakseni juuri ennen miinuskalorijakson alkua, jolloin painoin noin 10 kiloa enemmän kuin nyt. Tulokset olivat aika huvittavia ja tällä kertaa sain taas hyvät naurut, koska tulokset eivät ole muuttuneet melkein ollenkaan. Kyllä se sentään on huomannut, että rasvaa on vähemmän, mutta tulokset ovat silti aika kaukana absoluuttisista arvoista. Eniten huvittaa tuo aineenvaihdunnallinen ikä (metabolic age), joka näyttää olevan minulla 41 ja sen myötä perusaineenvaihdunta on alle 1800 kcal :D samaa se näytti silloinkin, kun söin lepopäivänä 3100-3200 kcal. Jep jep.




Treenit ovat kulkeneet ihan hyvin, vaikka paino ei olekaan noussut, vaan on lähinnä pudonnut. En voi olla täysin varma, onko painoa keskiarvollisesti tullut todellisuudessa, koska unirytmini on taas vaihdellut jonkin verran. Olen kuitenkin lisäillyt välillä kaloreita koneeseen, koska ainakaan pelkoa liian suuresta painonnoususta ei näytä olevan. Olen punninnut itseni muutaman kerran viikossa ja laskenut keskiarvoja, mutta tuntuu, että homma on siltikin välillä vähän hakuammuntaa. Olen ehkä turhan hysteerinen siitä, että paino nousisi liikaa, vaikka se ei ole edes mahdollista tällaisilla kitukaloreilla (nyt vihdoin about 3000 kcal treenipäivänä).

Yläkropan vetävät: (maanantai)

1. Leuat vastaotteella 3 x 6-8 x 11.25 kg
2. Kulmasoutu myötäotteella 3 x 8 x 82.5 kg
3. Vetolaite (latseille) 3 x 12-13 x 72.5 kg
4. Leveä alataljaveto 3 x 10-12 x 30 kg
5. Takaolkasoutu taljassa seisten 3 x 12-15 x 25 kg
6. Pullover 3 x 14-15 x 20-22.5 kg
7. Hauiskääntö vinopenkissä 3 x 11-12 x 7 kg:t
8. Hauiskääntö ylätaljassa 2 x 14-15 x 10 kg
9. Vatsarutistus lisäpainolla 3 x 9-12 x 16 kg

Jalat: (tiistai)

1. Suorin jaloin maastaveto 3 x 8 x 120 kg
2. Etukyykky 3 x 5-8 x 62.5 kg
3. Jalkaprässi 3 x 12 x 260 kg
4. Polven koukistus 3 x 13-14 x 45 kg
5. Pohkeet smithissä istuen 3 x 13-15 x 120 kg
6. Pohkeet seisten 3 x max x bw

Kesto 60 min. Aamupaino 74.7 kg.






lauantai 22. marraskuuta 2014

Eläkeläisten kanssa salilla

Eksyin eilen salille aamulla ja siellä oli juuri sopivasti alkamassa ikäihmisten laitejumppailut. Porukkaa oli melko paljon, mutta onnekseni ryhmäläiset pyörivät kaikissa mahdollisissa laitteissa, enkä itse tarvitse niitä kovinkaan paljoa, ainakaan treenin alkupuoliskolla. Sain kuitenkin tehtyä hommelit melko normaalisti, pienillä modauksilla siellä täällä. Aluksi ahdisti koko homma, koska tuollainen ryhmä jaksaa jauhaa melkoisesti, ja olisin mieluummin kuunnellut radiota. Ei se kuitenkaan menoa haitannut, koska sain tehdä omat juttuni suht rauhassa. Kyllä siellä muutaman kerran joku tuli kyselemään, että paljonko tuossa on painoa ja kuinka voi hikoilla noin paljon :D Parasta oli ehkä se, että joku laski ääneen painojani, kun lisäsin kiekkoja prässiin ja ihmettelivät jo kovasti, kun olin laittanut yhteensä hurjat 180 kiloa. Ihmettelemistä vasta riitti kun sain lastattua 250 kiloa täyteen, vaikka ei tuo edes ole paljoa. Saman homman voisi tehdä arviolta 50 kiloa isommalla kuormalla, mutta se ei palvelisi kehonrakennusta niin hyvin.

Tänään saikin olla todella rauhassa salilla, koska lauantaina porukka ei tunnu treenaavan kauheasti, enkä kyllä minäkään normaalisti. Nyt tosiaankin päätin kiinnittää liikkeistä entistä enemmän tuntumaan ja negatiiviseen osuuteen, etenkin moninivelliikkeissä. Tämän takia joissakin liikkeissä on tullut pientä takapakkia, mutta se on todellakin vain numeroiden kyttäämistä. Näiden modausten myötä jokainen treeni on mennyt paremmin perille kohdelihakseen ja se onkin tärkein seikka kehonrakennuksessa, etenkin näillä treenivuosilla. Sain jopa pohkeet pitkästä aikaa hieman kipeiksi eli en pysty ainakaan kahteen viikkoon istumaan pöntölle ;) Tämänpäiväinen treeni osui etenkin olkapäiden sivulohkoon erittäin hyvin. Sen huomasi vipareiden jälkeen selvänä kipuna, koska veri täytti sivulohkot mukavasti.


Jalat: (perjantai)

1. Suorin jaloin maastaveto 3 x 7-8 x 120 kg
2. Etukyykky 3 x 8-9 x 60 kg
3. Jalkaprässi 3 x 11-12 x 250-260 kg
4. Polven koukistus 3 x 10-12 x 100-110 lbs
5. Pohkeet smithissä istuen 3 x 12-15 x 120 kg
6. Pohkeet seisten 3 x max x bw

Kesto 62 min.

Yläkropan työntävät:

1. Penkki kp 3 x 8 x 32-36 kg:t
2. Pystysoutu kp vuorotellen 3 x 8-9 x 20 kg:t
3. Vinopenkki kp 3 x 9-12 x 20 kg:t
4. Vipunostot sivulle seisten 3 x 10-11 x 8 kg:t
5. Kapea penkki 3 x 12 x 42.5 kg
6. Ristikkäistalja 3 x 12-14 x 7.5 kg
7. Ojentajapunnerrus taljassa 2 x 14-15 x 20 kg
8. Vatsat roikkuen 2 x 27-28 x kehonpaino

Kesto 60 min.

torstai 20. marraskuuta 2014

Treenaan lihasta, en liikettä

Lihaksen ja liikkeen treenaaminen ovat kaksi aivan eri asiaa. Lihasmassahakuisessa harjoittelussa on tarkoitus kuormittaa kohdelihaksia maksimaalisesti ja samalla epätaloudellisesti. Kun puhutaan lajista, kuten voimanostosta, joka on suorituslaji, harjoitellaan liikettä mahdollisimman suurella vastuksella, mahdollisimman taloudellisesti. Salilla käydessä todellakin huomaa, ettei kovin moni ymmärrä näitä eroja ja nykyistä kehonrakennustreeniä voisikin kutsua mieluummin voimabodaukseksi. Moni puhuu tavoittelevansa lihasmassaa, mutta treenityylistä näkee heti, että tarkoitus on liikutella niin isoja rautoja kuin mahdollista, hinnalla millä hyvänsä.

No, senkun tekevät noin ja hajottavat nivelensä, mutta eivät lihaksiaan. Minä en moiseen osallistu, enkä egoile vaan treenaan sen mukaan, mikä on tavoitteeni. Minua siis kiinnostaa melkein vallan lihasmassan hankkiminen, eikä oikeastaan yhtään maksimivoima. Jos maksimivoimaa tulee lihasmassan ohella niin senkun tulee, mutta se ei todellakaan ole päällimmäisenä mielessä.

Tämä aihe tuli mieleen kun tällä viikolla raapustin treenivihkoon uudet sarakkeet, vaikka systeemi ja liikkeet ovatkin suurinpiirtein samat kuin aiemmin. Olen nimittäin treeniohjelman edetessä todennut, että voisin ainakin isommissa liikkeissä korostaa enemmän negatiivisia osuuksia ja keskittyä entistä enemmän lihastuntumaan. Tekniikat ovat mielestäni ihan kunnossa, eikä ne ole kärsineet progression myötä. Siihenkin täytyy koko ajan kiinnittää huomiota, koska ei ole mitään järkeä lisätä rautaa tekniikan hinnalla. Semmoinen ei olisi mitään kehitystä. Jatkossa siis keskityn treeneissä enemmän negatiivisiin osuuksiin ja se tarkoittaa käytännössä sitä, että aluksi tulee hieman takapakkia painojen ja toistojen suhteen.

Näitä asioita joutuu miettimään enemmän, kun treenivuosia on jo takana sen verran, ettei pelkkä numeroihin keskittyminen ole automaattisesti kehitystä. Aloittelijan ei oikeastaan kannata tehdä muuta kuin nostella rautoja ja mennä eteenpäin, mutta myöhemmin treenin laatu korostuu, eikä numeroiden pyörittely ole enää pääasia. Vuosien treenaminen ei tietystikään automaattisesti tarkoita tätä, mutta omalla kohdallani on varmaan pakko todeta, että helpoin kehitys on saavutettu jo, eikä enää kannata suhtautua asioihin kuin aloittelija.

Yläkropan työntävät: (tiistai)

1. Penkki kp 3 x 7-8 x 32-36 kg:t
2. Pystysoutu kp vuorotellen 3 x 8 x 20 kg:t
3. Vinopenkki smith 3 x 8-12 x 60 kg
4. Vipunostot sivulle seisten 3 x 12-15 x 8 kg:t
5. Kapea penkki 3 x 11-12 x 42.5 kg
6. Ristikkäistalja 3 x 10-15 x 7.5-10 kg
7. Ojentajapunnerrus taljassa 2 x 11-15 x 20 kg
8. Vatsat roikkuen 2 x 24-28 x kehonpaino

Kesto 54 min. Aamupaino 74.8 kg.

Yläkropan vetävät:

1. Leuat vastaotteella 3 x 5-8 x 11.25 kg
2. Kulmasoutu myötäotteella 3 x 7-8 x 82.5 kg
3. Vetolaite (latseille) 3 x 11-12 x 72.5 kg
4. Leveä alataljaveto 3 x 11-12 x 30 kg
5. Takaolkasoutu taljassa seisten 3 x 11-12 x 25 kg
6. Pullover 3 x 11-15 x 20-22.5 kg
7. Hauiskääntö vinopenkissä 3 x 8-12 x 7 kg:t
8. Hauiskääntö ylätaljassa 2 x 15+ x 7.5 kg
9. Vatsarutistus lisäpainolla 3 x 8-12 x 16 kg

Kesto 63 min.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Progressiota syntyy

Jotenkin taas venähti viikon askareet, joten siirsin perjantain jalkajumpan lauantaille. Olin eilen harvinaisen virkeä, eikä jalkatreeni pelottanut paljoakaan, toisin kuin yleensä. En tiedä, miksi se on yhtäkkiä hermostuttanut, mutta ilmeisesti miinuskalorijakson aikana kertyneet jalkatreenit ovat hieman vieneet intoa. Se ei kuitenkaan haittaa menoa, koska kunhan saan raahattua itseni salille, menee homma omalla painollaan ja treeniin pystyy keskittymään täysillä. Jalat ovat olleet minulle aina sinänsä helppo kohderyhmä, koska saan helposti hyvän lihastuntuman etenkin etureisiin. Takareisillekin on löytynyt vuosien varrella paljon liikkeitä, jotka osuvat juuri sinne minne haluankin. Pohkeetkin ovat helppo kohde, mutta mielestäni pohkeeni ovat todella säälittävän näköiset. En haluaisia heittää pöydälle tekosyitä, mutta pohkeet ovat ehkä kaikista lihasryhmistä eniten genetiikan määräämät. Minulla on melko pitkät sääret ja samalla myös pohkeiden kiinnityskohdat ovat todella etäällä toisistaan. Nuo seikat aiheuttavat sen, että pohkeilla täytyy olla reilusti kokoa, jotta ne olisivat näyttävät ja mallikkaat. Noh, jokaisella on heikkoudet ja vahvuudet, joten asian kanssa täytyy vain elää ja tehdä asialle jotain, eikä jäädä itkemään. Kaikenkaikkiaan alakropalle on kuluvan treenisysteemin aikana tullut selvää progressiota, myös pohkeiden osalta. Täytyy vain toivoa, että kehitystä olisi tullut eniten lihasmassan osilta, eikä esim. hermotuksen.

Ai niin: olen vanha pelinarkomaani, ainakin jonkin verran. Sain tällä viikolla hankittua uuden näytönohjaimen tietokoneeseeni, koska edellinen alkoi olla jo hieman höyrykone. Kyllä vanhallakin vielä pelasi, mutta kaikista uudemmista peleistä ei enää saanut 60 ruutua sekunnissa irti, joka on hieman rasittavaa. Olisin halunnut ostaa näyttiksen käytettynä, kuten mielellään kaiken muunkin, mutta tarjonta oli sen verran kyseenalainen, etten viitsinyt ottaa riskiä. En halua tavaroitani käytettäny hinnan takia, vaan koska uuden tuotteen tukeminen on luonnollisesti epäekologisempaa. Harvemmin kuitenkaan teen mitään isompia hankintoja ja elän muuten todella ekologisesti, niin eipä tuo maailmaa kaada, että yhden näytönohjaimen ostin uutena.

Olen aiemmin pitänyt enemmän pelikonsoleista, enkä niinkään tietokoneella pelaamisesta, mutta ajat ovat muuttuneet. Konsolit ovat pikkuhiljaa menneet siihen pisteeseen, että useat pelit pyörivät todella hitailla, tökkivät ja tilttailevat ajoittain. PC:llä ongelmia tulee lähinnä jos on tehoton masiina tai on säätänyt koneellaan liikaa kaikkea ylimääräistä ja laittanut systeemit tukkoon. Konsoleilla pelaan nykyään lähinnä pelejä, joita ei koskaan tule tietokoneelle.

Uusi tärkeä kaveri. Täytyy sitä joskus tehdä muutakin kuin käydä salilla tai katsoa leffoja.


Jalat:

1. Suorin jaloin maastaveto 3 x 8-9 x 120 kg
2. Etukyykky 3 x 8 x 60 kg
3. Vaakaprässi -laite 3 x 12-13 x 170 kg
4. Polven koukistus 3 x 13 x 45 kg
5. Pohkeet smithissä istuen 2 x 12-13 x 120 kg
6. Pohkeet prässissä 2 x 10-12 x 120 kg

Kesto 57 min.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Puolustan kisaajia, etenkin natuja

Ja myös heitä, jotka ovat aikeissa tai vähintäänkin tavoittelevat fysiikkaa, jolla olisi mahdollista osallistua kehonrakennuskilpailuun tulevaisuudessa. Ihan sama, onko kyseessä natu tai lääketieteellisesti boostattu, mies tai nainen, pitkä tai lyhyt, tilanne on kaikilla sama. Jotta saadaan aikaan tarpeeksi laadukas fysiikka kokoon, hommia täytyy tehdä sen eteen, eikä se todellakaan ole nopeaa eikä oikoreittejä ole.

En voi käsittää, kuinka hölmöjä ja röyhkeitä asenteita ihmisillä on ns. bodylajeja kohtaan. Todella yleinen luulo on, että kaikki salilla käyvät ovat "roinareita" eli kehitystä edistäviä kiellettyjä lääkeaineita käyttäviä henkilöitä. Samalla luullaan, että kun käy pari kertaa salilla tekemässä penkkipunnerrusta ja hauiskääntöä, kasvaa lihakset niin isoiksi, että pitää uusia koko vaatekaappi. Aineidenkäyttäjiä vähätellään ehkä eniten, koska kuulemma anaboliset steroidit ovat syy lihaskasvuun, eikä oikeastaan mitään muuta tarvitse: ei edes treenaamista. Natuja, eli ilman lääkeaineita kehitystä tavoittelevia, vähätellään, koska he eivät koskaan tule näyttämään Mr. Olympialta vaikka mitä tekisivät. Ovat kuulemma lähinnä uimareiden kokoisia. Myös todella yleinen käsitys naistreenaajista on samankaltainen, eli kuvitellaan, että lihakset kasvavat liian isoiksi kun käy edes kuntosalin puolella kääntymässä pari kertaa. Kun nainen on käynyt pari vuotta salilla, painaa 55 kg ja pystyy penkkaamaan puhtaasti 65 kiloa, on se lähinnä nauramisen aihe, koska tuohonhan pystyy kuka tahansa mieshenkilö ilman mitään treenitaustaa.

Itse kilpailuista luullaan myös kaikenlaista. Kisakireyteen pääseminen on helppoa: ei tarvitse muuta kuin vetää kroppa aivan kuivaksi olemalla juomatta vettä viikkoon. Toinen tapa on olla kaksi viikkoa ennen kisoja ketoosissa, juoda 15 litraa päivässä ja kusta ylimääräiset rasvat pois kropasta. Moni ei osaa erottaa tavallista jamppaa kisaajasta, etenkään wannabebodarit, jotka treenaavat ympäri vuoden yli 30 rasvaprosentin turvin. Kun joku näkee classic bodybuilding kisaajan lavalla kuivana ja kireänä, on kisaajaa helppo vähätellä, koska hänen lihaksensa näyttävät niin pieneltä. Ylipainoiset (rasvaiset) salikonkarit katsovat peiliin ja näkevät siinä pelkkää lihasta ja vain muutaman kilon ylimääräistä rasvaa, jonka alla on niin paljon lihaa, ettei cbb -puntarilta ole mahdollisuuksia päästä enää läpi.

Todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta ja jokainen salilla pidempään käynyt täysjärkinen tietää sen. Jokainen voi lähteä salille treenaamaan ja tavoittelemaan superfysiikkaa ja katsoa kuinka paljon oikeasti vuodessa saa aikaan: ei nimittäin kovin paljoa, paitsi aluksi. Jos tavoitteena on kilpailla kehonrakennuksessa, jossa ei ole painorajoja pituuden mukaan, on syytä tietää, että siellä ei ole paljoa mahdollisuuksia pärjätä, jos ei ole lääketieteellisesti boostattu. Se on aivan sama mitä asiasta valehdellaan, mutta lähestulkoon jokainen siellä pärjäävä käyttää aineita, eikä sille voi mitään. Natupuolella (kuten cbb) käytetään myös jonkin verran lääkeaineita, mutta pituuden mukaan määräytyvä painoraja rajoittaa asiaa. Puntarilta ei nimittäin ole mahdollista päästä läpi, jos on roinannut vuositolkulla ja on vieläpä todennäköistä jäädä siitä kiinni.

En varsinaisesti ole lääkeaineiden vastustaja, koska jokainen saa loppujen lopuksi laittaa kroppaansa mitä haluaa, mutta en siedä sitä, että asiasta valehdellaan ja kieroillaan. Olisi paljon mukavempaa ja reilumpaa, jos asioiden todelliset puolet voisi tuoda esille. Haluan vain ilmaista sen, että on olemassa natuja, jotka ovat kooltaan "normaalimman" näköisiä ja ei-natuja, joilla on mahdollisuus kasvattaa luonnottoman kookas keho. Miesten ja naisten välinen ero on se, että miehillä on (muistaakseni) noin 10 kertaa enemmän testosteronia kehossa, joka auttaa miehiä kehittymään isommiksi. Jos nainen pystyy hankkimaan samassa ajassa 2 kiloa lihasta kun mies hankkii 3 kiloa, on se todella kova saavutus. Karkeasti voisin sanoa, että nainen pystyy hankkimaan samassa ajassa lihasta puolet siitä mitä mies.

Monet todella lihaksikkaatkin kisaajat ja ei-kisaajat, näyttävät varmasti monen silmiin ns. tavallisilta, mutta siinä täytyy ottaa joitakin seikkoja huomioon. Etenkin natutreenaajilla lihastenkasvatusprosessi on hidasta, eikä lihaksia voi odottaa vuodessa kasvavan kuin korkeintaan muutaman kilon, ehkä 2-4 kiloa parhaillaan. Järkevät kilpailijat pysyvät ympäri vuoden kohtuu siistissä kunnossa, joten heillä ei ole paljoakaan ylimääräistä rasvaa, joka tekisi lihaksista isommannäköisiä. Tavalliset treenamattomat ihmiset ovat melkein aina paljon rasvaisempia kuin kisaajat, joten heitä ei voi mitenkään vertailla keskenään. Rasvaa nimittäin kertyy lihasten sisällekin, eikä pelkästään päälle, joten kun rasvaprosenttia pienentää, lihaksetkin näyttävät varmasti pienemmiltä. Tämä tuntuu olevan vaikea ymmärtää ja olen itsekin joutunut toteamaan sikabulkkauksen jälkeen, että sitä rasvaa on kertynyt paljon enemmän kuin 10 kiloa. Jokainen voi koittaa ja kiristää itsensä perus 20 prosentista vaikkapa 5 prosenttiin ja katsoa, näyttääkö tämän jälkeen kisaajat pieniltä.

Kunnioitan jokaista, joka on edes yrittänyt nousta kisalavalle, oli laji mikä tahansa. Kovan ja sopivan fysiikan hankkiminen on pitkä ja työläs prosessi, johon monella ei riitä kärsivällisyys ja mielenkiinto. Kisakuntoon pääseminen on myös äärimmäisen kovaa touhua, eikä siihen riitä kantti kuin harvoilla. Lääkeaineet tai lisäravinteet eivät takaa automaattisesti isoja lihaksia ja menestystä kisamaailmassa, vaan moni pieni tekijä yhdessä vaikuttavat lopputulokseen.

Jokainen voi todellakin kokeilla treenaamista ja bodykilpailuihin osallistumista ja todeta, ettei se ole ihan niin yksinkertaista ja helppoa. Toivon, että epämääräistä arvostelua olisi vähemmän ja ihmiset voisivat kunnioittaa edes vähän treenaajia ja kisaajia. Kiitos.

Ostin vihdoin varmasti vegaaniset salikengät helunanetistä. Parin käyttökerran jälkeen ovat tuntuneet mukavilta ja saliympäristöön sopivammilta, koska näissä on todella ohut pohja.

Lähinnä häitä varten hankittu vegaaninen vyö, myös helunanetistä. Todella hyvänoloinen ja mukava vyö.


Yläkropan työntävät: (tiistai)

1. Penkki kp 3 x 7-8 x 32-36 kg:t
2. Pystysoutu kp vuorotellen 3 x 7-8 x 20 kg:t
3. Vinopenkki smith 3 x 9-12 x 60 kg
4. Vipunostot sivulle seisten 1 x 10-13 x 8-9 kg:t
5. Kapea penkki 3 x 10-12 x 42.5 kg
6. Ristikkäistalja 3 x 9-15 x 7.5-10 kg
7. Vatsat roikkuen 2 x 22-27 x kehonpaino

Kesto 50 min.

Yläkropan vetävät: (torstai)

1. Leuat vastaotteella 3 x 7-8 x 11.25 kg
2. Kulmasoutu myötäotteella 3 x 8-9 x 82.5 kg
3. Vetolaite (latseille) 3 x 12-15 x 72.5 kg
4. Leveä alataljaveto 3 x 10-11 x 30-35 kg
5. Takaolkasoutu taljassa seisten 3 x 12 x 25 kg
6. Pullover 3 x 15-18 x 20 kg
7. Scott hauiskääntö 3 x 12 x 10 kg (+tanko)
8. Vatsarutistus lisäpainolla 3 x 9-12 x 16 kg

Kesto 60 minuuttia. Aamupaino 75.5 kg.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Tilannekatsaus kunnon osalta

Nyt on pyörähtänyt noin kaksi kuukautta siitä kun päätin lopettaa miinuskalorijakson ja siirtyä kaloreissa ylöspäin. Söin tuolloin treenipäivänä noin 1700-1800 kcal ja saatoin käydä välillä saunomassa sekä tehdä pari kertaa viikossa mäkijuoksua tai jotain sykkeennostojumppaa. En tiedä kuinka paljon olin vielä lopussakin miinuksilla, mutta uskoisin että melko reilusti.

En lopettanut ylimääräistä liikuntaa sormia napsauttamalla, vaan jatkoin mm. mäkijuoksua normaalisti, vähentäen joka viikko kaksi tai kolme rundia /harjoitus, kunnes en muutaman viikon päästä liikkunut enää kulutuksen lisäämiseksi ollenkaan. Kaloreita nostin ensin muistaakseni vain 200 kcal ja tuosta eteenpäin kerran viikossa 100 kcal. Nyt syön treenipäivänä noin 2800 kcal enkä tee ylimääräistä liikuntaa ollenkaan, väkisin tulevaa hyötyliikuntaa lukuunottamatta.

Aamupaino oli miinuskalorijakson lopulla vajaa 75 kg ja nyt kaksi kuukautta myöhemmin aamupaino on reilu 75 kg. Koska lähdin reverse dieetille todella varovaisesti, paino ensin hieman laski, mutta heittelyä tuli kuitenkin vain 74-75 kilon sisällä. Tuolla välillä se heitteli melkein koko kaksi kuukautta ja vasta kun kalorit ovat olleet lähempänä 3000 kcal, on paino välillä mennyt jopa 76 kilon puolelle. Joka tapauksessa olen todella tyytyväinen, että jaksoin nähdä nälkää ja syödä suunnitelman mukaan, jotta rasvaa ei tulisi takaisin paljoa. Nykyisellä syömisellä jo pärjää ihan ok, mutta toki haluaisin syödä paljon enemmänkin. Nyt sentään ei tarvitse joka sekunti miettiä, että koska saa taas syödä. Tästä eteenpäin on tarkoitus nostella päivittäisiä kaloreita keskimäärin 25 kcal /viikko tai mahdollisesti enemmänkin, jos kroppa tottuu muutokseen tarpeeksi nopeasti.

Alla on vertauskuvia ennen ja jälkeen reverse dieetin. Ensimmäisenä on aamulla tyhjänä otetut kuvat. Jälkimmäisenä on tänään otetut kuvat pari tuntia kevyen aamupalan jälkeen. Itse sen ainakin huomaa heti aamulla peiliin katsoessa, että glykogeenivarastot ovat hiilareiden myötä todella paljon täydemmät. Miinuskalorijakson lopulla kroppa näytti tyhjältä ja paineettomalta melkeinpä aamusta iltaan. Nyt sentään hiilareita tulee huomattavasti enemmän eikä glykogeenivarastot ehdi tyhjentyä yön aikana kokonaan.

15.9.2014. Aamupaino vajaa 75 kg.


12.11.2014. Aamupaino reilu 75 kg. Läskiä ei ole tullut takaisin oikeastaan ollenkaan, mutta kroppa näyttää jo hieman täydemmältä.


tiistai 11. marraskuuta 2014

Eksentrinen -> konsentrinen

Lihastyön vaiheet eivät ole mielessä tällä kertaa, mutta eksentrinen osuus on harjoitteen negatiivinen osuus ja konsentrinen positiivinen osuus. Tuo muistuttaa minua taas siitä, kuinka negatiivinen olen ollut vielä viime aikoinakin. Haluaisin olla paljon positiivisempi asioiden suhteen, enkä kääntyä niin helposti huonompaan suuntaan. Väkisin ei kannata olla muka positiivinen, vaan kyse taitaa olla enemmän asennoitumisesta asioihin. Olen suhtautunut moneen asiaan todella vakavasti, enkä ole osannut nähdä niitä valoisia puolia, mutta onneksi asiat ovat nykyään hieman paremmin. En ole täysin tyytyväinen itseeni, mutta huomaan, etten ole enää niin synkkä kuin esimerkiksi vuosi sitten. Negatiivisuuteeni on vaikuttanut moni asia: ehkä kuitenkin eniten muiden ihmisten kritiikki ja painostus, jotka olen ottanut todella vakavasti ja raskaasti, vaikkei olisi pitänyt. Olen ottanut asioita turhan henkilökohtaisesti ja tarttunut pieniinkin asioihin, mutta en ole nähnyt asioiden valoisia puolia, vaikka niitä olisi ollutkin. Olen valtaosaan ihmisistä verrattuna melko erilainen, etenkin nyt aikuisiällä. Olen aina ollut jollain tavalla poikkeava ja minua on kiusattu melkein joka koulussa. Huomaan, että olen negatiivisempi, jos en saa tai uskalla tuoda todellista minääni esille. Silloin tällöin pelkään ihmisiä ja heidän asenteitaan ja juttujaan, joten pysyn mieluummin haamuna ja huomaamattomana.

Nuo asiat ovat olleet taakkana nuoruudesta asti, mutta etenkin tämän vuoden aikana olen saanut käännettyä tilannetta. Olen vähän väliä todennut, että minulla on kaikkea mitä oikeasti tarvitsen eikä asiat oikeasti ole huonosti. Minulla on hyviä ystäviä ja tuttuja, joiden kanssa tulee hyvin toimeen sekä avovaimo, jonka kanssa olen menossa alkuvuodesta naimisiin. Rahaa on sen verran, että kykenen kustantamaan harrastukseni ja elämiseni ihan hyvin. Asun kivalla paikkakunnalla ja etäisyyttä on sopivasti joka paikkaan. Pärjään psyykkeeni kanssa paremmin ja pystyn elämään melko tavallista elämää, vaikka se on aiemmin ollut liki mahdotonta. Sosiaaliset tilanteet ovat helpottuneet jonkin verran ja kykenen olemaan ihmisten ilmoilla enemmän, ilman suurempaa rasitusta pääkoppaan. Olen nuoresta asti ihmetellyt, mikä minua vaivaa, mutta vasta noin vuosi sitten sain tietää, että vaivana on epävakaa persoonallisuushäriö, mikä on kehittynyt todennäköisesti jo pienestä asti. Tieto on tässä kohtaa helpottanut tuskaa ja olen jo aika sujut asian suhteen. Tuli sekin nyt kerrottua koko maailmalle.

Vegaaniuteni ei ole syy ongelmiin, vaan pikemminkin toisin päin. Ongelmani ovat olleet pahimmillaan sekasyöjäaikoina, eikä vegeruokaan siirtyminen vaikuttanut oikein mitenkään, ainakaan aluksi. Asiat ovat kuitenkin, kuten jo totesin, menneet parempaan suuntaan erityisesti kuluvan vuoden aikana. Vielä täytyy ottaa rauhallisesti, mutta kaikki näyttää jo paljon paremmalta. <3

Ja sitten taas treeniasioihin. Viime viikolla oli sovellettava hieman ja päätinkin treenata normaalia rajummin, jotta kolmen päivän levosta hyötyisi mahdollisimman paljon. En mitään ihmeitä tehnyt, vaan lisäsin joka treeniin pari-kolme tuplapudotussarjaa normaalin ohjelman lisäksi. Tällä viikolla koitan taas vääntää normaalisti eli neljä treeniä, joista tällä kertaa kahdessa on jalat. Marraskuun alusta olen ajatellut, etten enää taida olla reverse dieetillä, koska paino sahaa jo pienessä noususuhdanteessa. Kyse ei todellakaan ole mistään suuremmasta noususta, mutta tarkoitus onkin saada vaakalukemaa ylöspäin mahdollisimman hitaasti. Syön nyt treenipäivänä arviolta noin 2800 kcal, mikä ei vielä tosiaankaan ole paljoa. Otan kuitenkin todella varovasti ja nostan, ainakin tällä hetkellä, päivän kaloreita keskimäärin 25 kcal /viikko ja katson mitä tapahtuu. Nousut ovat todella pieniä, mutta tuokin määrä tekisi vuodessa 1300 kcal lisää päivän syömisiin, jolloin treenipäivän kalorit olisivat 4100 kcal. Se olisi kokoiselleni jo melko paljon jos pääsisin tuonne asti siten, että paino pysyy suurinpiirtein paikoillaan tuolla määrällä. Tavoitteeni on samaan aikaan hankkia uutta lihasta mahdollisimman pienellä rasvanlisäyksellä ja samalla kehittää aineenvaihduntaa eteenpäin, jotta pääsisin jatkossa kiristelemään suuremmilla kaloreilla.

Jalat:

1. Suorin jaloin maastaveto 3 x 8-9 x 117.5 kg
2. Etukyykky 3 x 6-8 x 60 kg
3. Vaakaprässi -laite 3 x 11-12 x 170 kg
4. Polven koukistus 3 x 11-13 x 45 kg
5. Pohkeet smithissä istuen 2 x 15-16 x 110 kg
6. Pohkeet prässissä 2 x 8-10 x 120 kg

Kesto 50 min. Aamupaino 75.2 kg.

Hitsin hyvä keksejä! Ei kylläkään tunnu löytyvän ihan joka kaupasta, mutta jos löydät niin otahan mukaan.


perjantai 7. marraskuuta 2014

Jos olisin aasialainen, olisin XXL

Treenien osalta viikko on loppu, joten seuraavat kolme päivää menee huilatessa, vaikkei olo olekaan nuutunut tai vastaavaa. Ajattelin, että tietoisella ylikuormituksella olisi saanut olotilan heikkenemään edes hieman, mutta ei todellakaan tunnu huonolta. Yleensä overreaching -sysäyksen puolessa välissä ei enää tee mieli lähteä salille, mutta tällä kertaa ei käynyt niin. Luulen, että olen tottunut alhaisilla kaloreilla sietämään kohtalaisen kovaa treeniä pitkiä aikoja putkeen, eikä tällainen touhu tunnu missään, nyt kun kaloreita tulee ainakin puolet enemmän. En kylläkään tunkenut treeneihin ekstrana muuta kuin muutaman tuplapudotussarjan, mutta tällä treenifrekvensillä senkin oletin tuntuvan edes jokseenkin raskaalta. No, ainakin tietää, ettei ylirasitukseen päästä helposti nykyisellä intensiteetillä, volyymillä eikä treenitiheydellä. Olen nimittäin pohtinut mihin kapasiteettini riittää tässä vaiheessa, eikä näköjään tarvitse olla huolissaan ylitreenaamisesta, vaikka olenkin volyymiä kasvattanut välillä.

Tilasin taannoin hihattomia paitoja suoraan kiinasta, koska en lähempää äkkiseltään löytänyt järkevän mallisia. Ensin tilasin L -koon, mutta se on todella kireä, vaikka sitä pystyykin juuri ja juuri käyttämään. Myöhemmin tilasin XL -koon ja se on paljon sopivampi, mutta salikäyttöön voisi olla isompikin. Tällä viikolla tuli pari XXL -koon paitaa, jotka ovat viimein suurinpiirtein sopivia. Ne ovat kylläkin tarkoitettu hieman pidemmälle henkilölle, eikä tällaiselle kääpiölle. Muutoin ne ovat sopivat ja menevät mukavasti ihonmyötäisesti, mutta niissä pystyy liikkumaankin tarpeeksi. Tiesin, että aasiakoot ovat vähän tuollasia, mutta en nyt ihan noin rajua eroa odottanut. Videolla näkyvä punainen paita on XL.

En käytä hihattomia, jotta voisin esitellä muskeleitani, vaan tykkään niistä, koska niissä on helppo ja mukava olla. Toinen syy on hikoluni: hikoilen aina runsaasti eikä ole kovin mukavaa, jos hihat ovat litimärät. Märät hihat ovat lähinnä liikkuvuuden tiellä, joten siinä mielessä hihaton on sopivampi. Jalkapäivänä käytän mieluummin t-paitoja, ettei tankoa tarvitse laskea suoraan iholle. Jos salilla käyttää pitkähihaisia tai t-paitoja, niiden täytyy olla tilavia. Aiemmin käytin oikeastaan pidemmänkin aikaa vallan pitkähihaisia, koska halusin pitää huolen lämmöistä. Huomasin kuitenkin, ettei siitä ole apua, vaan tulehtuneelta kyynärpäältä välttyy parhaiten paremmin hallituilla liikeradoilla. Eivät ole pitkään aikaan kipuilleetkaan, vaikka olenkin jatkuvasti hihattomissa.

Rinta on ollut melko arka eilisen junttauksen myötä, koska tein yhtäkkiä muutaman pudotuksen ja rinta oli jokaisessa mukana jollain tavalla. Näiden DOMSien (delayed onset muscle soreness) myötä varmaan täytyisi tehdä joku meemi, kuten muutkin tekevät. Voisin itkeä, etten voi kävellä rappusia tai istua vessanpöntölle ainakaan viikkoon. Ai niin, se taisikin olla niistä aivan järjettömän kovista turbojalkatreeneistä ;) Todellisuudessa (käsittääkseni): jos treenistä tulee paikat tosi kipeäksi ja tosi pitkäksi aikaa, on hommassa häikkää. Lihasarkuus ei ole kehityksen edellytys eikä indikaattori, vaan se kertoo tottumattomuudesta. Lihakset voi saada todella kipeiksi reippaalla kävelyllä, jos siihen tai vastaavaan ei ole tottunut. Treenien takia lihakset saattavat tulla hieman kipeiksi, vaikka olisi treenannut vuosia (koko ajan kovempaa), mutta se ei ole mikään ihme, koska kehitys edellyttää, että jokainen harjoitus on edellistä hieman rankempi. Sen ei kuitenkaan kuulu mennä niin, että treeni 1 sisältää 5 minuuttia kuntopyörää ja treeni 2 sisältää 15 sarjaa jalkakyykkyä ja siihen päälle triplapudotus. Vastaava saattaisi kipeyttää lihakset viikoiksi, mutta oikein tehty maltillinen progressio ei aiheuta tuollaista. Harva saman lihasryhmän treenaaminen myös aiheuttaa arkuutta pidemmäksi aikaa, koska kropalla on niin pitkä aika palautua. Jos treenataan tiheämmin, ei arkuus kestä niin kauaa. Toisin sanoen kyse on jälleen tottumisesta. 


Yläkropan työntävät: (keskiviikko)

1. Penkki kp 3 x 6-8 x 32-36 kg:t
2. Pystysoutu kp vuorotellen 3 x 6-8 x 20 kg:t
3. Vinopenkki smith 3 x 10-12 x 60 kg
4. Vipunostot sivulle seisten 3 x 12-13 x 8 kg:t
5. Kapea penkki 3 x 10-11 x 42.5 kg + tuplapudotus
6. Ristikkäistalja 3 x 13-15 x 7.5-10 kg + tuplapudotus
7. Vatsat roikkuen 2 x max

Kesto 54 min.

Yläkropan vetävät: (torstai)

1. Leuat vastaotteella 3 x 6-8 x 11.25 kg
2. Kulmasoutu myötäotteella 3 x 7-8 x 82.5 kg
3. Vetolaite (latseille) 3 x 12-13 x 72.5 kg
4. Leveä alataljaveto 3 x 10-11 x 35 kg
5. Takaolkasoutu taljassa istuen 3 x 12 x 30 kg + tuplapudotus
6. Pullover 3 x 14-17 x 20 kg + tuplapudotus
7. Scott hauiskääntö 3 x 11-12 x 10 kg (+tanko) + tuplapudotus
8. Vatsarutistus lisäpainolla 3 x 8-12 x 16 kg

Kesto 65 minuuttia.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Boutiquevegan tilaus ja overreaching viikko

Jotain pientä eksyi tilaukseen. Innostuttiin suklaanapeista hyvän ystävämme luona käydessä, joten niitä oli pakko saada pari kiloa lisää. Mukaan tuli myös deodoranttia, vaikka en olekaan käyttänyt sellaista enää moneen vuoteen. Täytyyhän sitä silti yksi vegaaninen versio olla erikoistilaisuuksia varten.

Tänään tuli postia, eikä tilauksesta ole aikaa kuin tasan viikko. Tilattiin tarvittavia tuotteita tulevia häitämme varten ja muutenkin kaikkea sellaista, mitä ei kovin helposti löydä Suomesta. Kyseessä on verkkokauppa Boutiquevegan, jossa kaikki tuotteet ovat vegaanisia ja valikoimaa on reilusti. Tavara tulee Saksasta eli matka ei ole pitkä eikä tarvitse leikkiä tullin kanssa, koska tavara liikkuu EU:n sisällä.

En voi muuta sanoa kuin, että jeeeee, aivan mahtava kauppa! <3 tavara tuli yhtä nopeasti perille kuin usein Suomen sisällä tilatessa ja kamat tuotiin suoraan kotiovelle. Olen aika paljon tilannut ulkomailta kaikenlaista tavaraa ja täytyy sanoa, etten ole ennen nähnyt noin hyvin pakattua laatikkoa, vaikka kyseessä ei ole edes kovin herkästi hajoavaa/leviävää tavaraa. Toimituskulut ovat tuohon kaikkeen nähden erittäin edulliset, vain 12.95 euroa /tilaus.

Ko. kaupassa on minun makuuni vähän liikaakin tarjottavaa, joten en uskaltanut vielä edes selata kaikkea, jotta välttyisin 1000 euron laskuilta. Ihan sama, oletko sekasyöjä, vegaani tai kuka tahansa, niin kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa valikoimaa. Ruokajuttujen lisäksi valikoimassa on mm. kodinhoito- ja kosmetiikkatuotteita ja kaikki on edullista siihen nähden, että kyseessä on pääasiassa erikoistuotteet.

En yleensä haluaisi tilata ulkomailta vegetuotteita, mutta joskus vain on pakko, koska kaikkea ei ainakaan meidän talous löydä Suomen sisältä taikka niitä joutuisi itse hakemaan Helsingistä. Pääasiassa ostamme vähänkin erikoisemmat tuotteet vegetukusta ja runsaudensarvesta. Perustuotteet ostamme S-marketista sekä jonkin verran K-kaupasta ja Luonnonhelmasta. Kaikkein mieluiten tukisin pieniä vegaanikauppoja, koska isommat ketjut varmasti pärjäävät ilman meidänkin tukea. Täysin vegaanisia liikkeitä kun ei ole vielä paljoa, niin olisi tärkeää antaa niille arvoa täällä Suomessakin.
Sisempi laatikko, jossa oli kaikki nestemäinen pakattu kuplamuoviin. Kaikki muu oli pakattu yksitellen kuplamuovin lisäksi pahviin ja kokonaisuuden ympärillä oli vielä iso kasa pahvia/paperia. Ulompaa laatikkoa ympäröi teipin lisäksi kasa pakkausnauhaa. Aivan mahtavaa pakkaamista! Moni saisi luvan ottaa mallia.

Sitten takaisin asiaan eli wannabe -bodaukseen. Eilen olin vielä unirytmin siirtymisen takia niin sekaisin, ettei salille ollut asiaa, mutta tänään päätin lähteä rehkimään vaikka olo olikin vielä hieman outo. Aivot ei oikein pysy mukana kun yhtäkkiä valvotaan pitkään, nukutaan pitkään ja herätään ensin todella myöhään ja sitten todella aikaisin.

Tällä viikolla ei oikein ehdi käydä salilla kuin kolme kertaa, joten otan poikkeuksellisesti noista enemmän kuin tarpeeksi irti eli pyrin tietoisesti ylitreenaamaan ja sitä kautta ylirasittumaan (overreaching). Se ei kuitenkaan tarkoita, että pyrin ylikuntoon, joka on taas eri asia, vaan pyrin aiheuttamaan sen verran rajumpaa vahinkoa, että palautuminen vaatii normaalia enemmän aikaa. Olen jo sen verran tottunut noin 5 päivän kiertoon, että 7 päivän kierto tuntuu jo tuhlaukselta jos tehdään normaali treenirutiini.

Viime aikoina jalkatreenit ovat alkaneet pelottaa ja hermostuttaa, joten ko. päivinä täytyy hieman tsempata itseäni, jotta pääsen liikkeelle. En koe, että jalkajumppani olisivat jotenkin erityisen kovia, päinvastoin, mutta ovat ne sen verran rajuja, ettei niihin kannata lähteä hohhoijaa -asenteella. Kun tekee monta moninivelliikettä peräkkäin kyykkyjä, vetoja tai prässejä failureen asti, täytyy siinä olla asennetta mukana, jotta joka kerta päästään pidemmälle. Monesti kuulee, että jokin yläkropan treeni on sairaan kova, mutta se ei ole mahdollista. Ainoastaan jalkatreenistä voi saada niin brutaalin, että sitä voi kutsua sairaan kovaksi touhuksi. Esim. penkkipunnerruksen tekeminen pudotussarjoilla tai vaikka strip setillä aivan loppuun saakka on lastenleikkiä verrattuna samaan hommaan kyykyn tai prässin kanssa.

Tänään otin ekstrana polvenojennuksen laitteella ja siihen päälle tuplapudotuksen. Saman jutun tein polvenkoukistuksen ja pohkeiden (prässissä) kanssa. En usko, että teen sen kummempaa muillekaan lihasryhmille, koska pudotussarjat treenin lopulla eristävissä liikkeissä vetää mehut tarpeeksi hyvin pihalle. Tarkoitus on kuitenkin päästä ensi viikolla tekemään normaalit treenit ja olen vielä hieman varovainen, koska en usko olevani vieläkään plussakaloreilla.


Jalat:

1. Suorin jaloin maastaveto 3 x 7-8 x 117.5 kg
2. Etukyykky 3 x 5-8 x 60 kg
3. Vaakaprässi -laite 3 x 12-15 x 160 kg
4. Polven koukistus 3 x 12-14 x 45 kg + tuplapudotus
5. Polven ojennus 1 x + tuplapudotus
6. Pohkeet smithissä istuen 2 x 15-17 x 105 kg
7. Pohkeet prässissä 2 x 12-15 x 110 kg + tuplapudotus

Kesto 57 min.


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Motivaatiolla pärjää

Sain käytyä salilla vielä neljännen kerran kuluvan viikon aikana, vaikka hommat ovat menneet melko sekaisin vähän joka suhteessa. Olin tosiaan saanut ärsytettyä vanhaa vaivaa eli takaraivon vasenta puolta jollain ilveellä ja jouduin liiallisen kipuilun takia käymään päivystyksessä maanantaina. Kuluvan viikon olen sitten ollut lääkekuurilla, jos se vaikka auttaisi. Tuo samainen kohta takaraivosta on kiukutellut jo vuosia, ilmeisesti koska olen sen telonut ylä-asteella. Sen jälkeen se ei ole ollut normaali, mutta sen kanssa on pärjännyt, koska se kiukuttelee yleensä kerran tai pari vuodessa. Nyt takaraivo on jo jonkin verran parempi ja ehkä hokasin mikä sen tällä kertaa laukauisi. En kuitenkaan ole pystynyt nukkumaan normaalisti, koska kipuilu on iskenyt aina kun pitäisi nukkua, uujee. Tuon takia olen nukkunut kun olen siihen pystynyt eli pikkuhiljaa pitkin päivää, enkä paljoakaan yöllä. Nyt unirytmi on aivan sekaisin. Heräsin tänään illalla kuudelta ja päätin, että valvon seuraavaan päivään ja ns. skippaan yhden päivän, jotta saan normaallimman rytmin takaisin. En ole edes syönyt säännöllisesti, mutta olen sentään katsonut, että vuorokausikohtaiset kalorit ovat keskimäärin sitä luokkaa kuin olen suunnitellut.

Kävin tänään (tai siis eilen lauantain puolella) vetämässä viikon viimeisen treenin aivan viime tinkaan, ennen kuin paikallisen ovet menivät kokonaan lukkoon. Olen silloin tällöin joutunut käymään lauantai-iltana salilla ja täytyy sanoa että joka kerta on ollut aivan jääääätävä ruuhka. Toisin sanoen: koskaan ei kukaan ole treenaamassa. En usko, että edes vakkarit pystyvät käymään joka viikko täysin suunnitelman mukaan salilla, enkä pysty näköjään itsekään aina. Minulla on kuitenkin jo sen verran korkealla tavoitteet, että motivaationi käskee minua tekemään hommat kuten olen suunnitellutkin. Varmasti monella muulla ei ole samanlaista päättäväisyyttä. Uskallan sen täälläkin sanoa, että haluan kilpailla natupuolella, esim cbb:ssä, jonain päivänä ja pyrin elämään sen tavoitteen mukaan. En tiedä, olenko koskaan valmis lavalle nousemiseen, mutta siihen pyrin tosissani.

On muuten loistava liike tuo scott -hauiskääntö viimeistelemään hauikset lopuksi. Olen käyttänyt usein seisten tehtyjä hauiskääntöjä, mutta ne eivät ole ainakaan minulle niin tehokkaita ja monipuolisia. Scott -hauiskäännön liikerata ei ala täysin roikkuvasta asennosta, vaan liikeradassa jännitys pysyy koko ajan hauiksilla, myös ala-asennossa. Jos tavanomaisessa hauiskäännössä laskee tangon aivan suorille käsille, lähtee jännitys pois hauiksilta. Scott:ssa saa toki jännityksen pois jos tangon nostaa liian ylös, mutta sama pätee muissakin hauiskäännöissä. Oikein tehtynä scott:ssa saadaan aikaan mainio venytys ja supistus.

Yläkropan työntävät: (torstai)

1. Penkki kp 3 x 6-8 x 32-36 kg:t
2. Pystysoutu kp vuorotellen 3 x 8-9 x 18 kg:t
3. Vinopenkki kp 3 x 9-12 x 20 kg:t
4. Vipunostot sivulle seisten 3 x 10-11 x 8 kg:t
5. Kapea penkki 3 x 12-13 x 40 kg
6. Ristikkäistalja 3 x 15-17 x 7.5 kg
7. Vatsat roikkuen 2 x max

Kesto 50 min.

Yläkropan vetävät: (lauantai)

1. Leuat vastaotteella 3 x 8 x 10 kg
2. Kulmasoutu myötäotteella 3 x 8-9 x 80 kg
3. Vetolaite (latseille) 3 x 10-12 x 72.5 kg
4. Leveä alataljaveto 3 x 10-12 x 35 kg
5. Takaolkasoutu taljassa istuen 3 x 11 x 30 kg
6. Pullover 3 x 15-16 x 20 kg
7. Scott hauiskääntö 3 x 9-12 x 10 kg (+tanko)
8. Vatsarutistus lisäpainolla 3 x 12 x 14 kg

Kesto 62 minuuttia.