tiistai 24. maaliskuuta 2015

Ylirasitusta hieman nopeammin tällä kertaa

Viime kevennyksen jälkeen on mennyt reilu kuukausi, jonka aikana täysiä treenikiertoja on tullut suoritettua kuusi kappaletta. Olen viime aikoina treenannut entistä kovempaa, tai ainakin pyrkinyt siihen, joten ylirasitusta on kertynyt aiempaa nopeammin. Se on ollut tarkoituskin, joten olen ihan tyytyväinen tilanteeseen. Se on hyvin yksilöllistä ja riippuu treeniohjelmasta, kuinka usein kevennyksiä täytyy pitää. Kun olen plussakaloreilla, ylirasitusta ei kerry kovin nopeasti, ellen treenaa maksimaalisen suorituskyvyn rajoilla. Nyt olen vääntänyt todellakin tosissani ja ylirasitusta kertyy ihan sopivaa tahtia. Jos jatkossa sama homma pätee, tulen tekemään noin 6 kiertoa treenejä täysillä, jonka jälkeen täytyy pitää kierron kevennys. Homma ei tietenkään aina voi mennä noin kaavamaisesti, mutta nykyisellä volyymillä ja intensiteetillä kaava on suurinpiirtein tuo.

Olo on tosiaan ollut viimeisen viikon aikana turhan vetämätön. Viikonlopun totaalilepo ei auttanut paljoakaan, vaan tänään täytyi päättää, että kevennän nyt. Maanantaina vielä jaksoi vääntää normaalisti yläkropan treenin, mutta tänään olo meni turhan tukalaksi. Olen nukkunut normaalia enemmän, mutta väsymystä alkoi silti kertyä päivä päivältä enemmän. En oikeastaan huomaa kertynyttä ylirasitusta kovin helposti. Vasta kun alan nuutua oikein kunnolla tajuan, että ylirasitusta on ehkä kertynyt taas tarpeeksi.

Tällainen systeemi on minulle mielekästä, koska voin vetää ainakin kuukauden treenit niin täysillä kuin pystyn ja nautin siitä. Jossain vaiheessa homma kuitenkin alkaa hieman tökkiä ja rasittaa, joten on hyvä ottaa hetki rennommin. Kun pari kevennystreeniä on vedetty, alkaa jo kaivata kunnon rääkkiä. En todellakaan haluaisi treenata niin kevyesti, ettei kevennyksiä tarvitsisi pitää koskaan. Se ei edes olisi jatkuvan kehityksen kannalta kovin optimaalista, koska kroppaa pitää koko ajan laittaa kovemmalle, etenkin kun kehittyy tarpeeksi.

Mietin tänään myös, että voisin jatkaa nykyisellä suurehkolla volyymillä vielä jonkin aikaa. Sen jälkeen olisi ehkä hyvä muuttaa ohjelmaa oikein kunnolla, esim. suuren intensiteetin, pienen volyymin ohjelmaan. Tuollainen ei ole ainakaan aiemmin ollut kovin tehokasta lihastenkasvatuksen suhteen, mutta se ainakin toimisi volyymikevennyksenä. Samanlainen rääkki kun ei muutenkaan toimi loputtomiin, joten olisi hyvä antaa kropalle jotain toisenlaista ärsykettä jonkin aikaan ja joskus myöhemmin palata takaisin entisiin treeneihin.

Luin kyseisen kirjan tänään loppuun ja olen kohtalaisen tyytyväinen, että luin. Kirjassa luvataan paljon edistynyttä tietoa, mutta odotin ainakin itse enemmän, vaikka kyllä tuolta jotain uuttakin löytyi. Täytyy kyllä se sanoa, että 80-luvulla treenattiin paljon useammin ja kovempaa kuin nykyään. Aika nössöä meininkiä tänä päivänä.


Rinta ja selkä (maanantai):
1. Penkkipunnerrus kp 3 x 5-8 x 32 kg:t
2. Leuat vastaotteella 3 x 5-8 x bw
3. Vinopenkkilaite 3 x 10-12 x 30 kg
4. Keskiselkälaite 3 x 12-13 x 47.5 kg
5. Latsilaite 3 x 9-12 x 57.5 kg
6. Peck deck 3 x 10-15 x 22.5 kg
7. Pullover taljassa 3 x 12-15 x 17.5 kg
8. Vatsat roikkuen 3 x 11-24 x bw

Kesto 67 min.

 Jalat (tiistai, kevyt):
1. Pallokyykky kp 3 x 8 x 16 kg:t
2. Yhden jalan mave 3 x 12 x 18 kg
3. Vaakaprässi laite 3 x 12 x 110 kg
4. Polvenojennus 3 x 15 x 20 kg
5. Polvenkoukistus 3 x 15 x 22.5 kg
6. Reidenlähennys 3 x 15 x 35 kg
7. Vatsat david 3 x 12 x 40 kg

Kesto 50 min. Aamupaino 77.9 kg.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti