lauantai 25. huhtikuuta 2015

Lauantaina saa treenata rauhassa

Unirytmi oli taas niin sekaisin, että päätin hieman valvoa ja nukkua pidempään, jotta skippaisin yhden päivän ja heräisin taas aamun puolella enkä illalla. Kaloreiden myötä unentarve on hieman vähentynyt ja sitä kautta on ollut hankala saada unta. Tuon takia olen mennyt koko ajan myöhemmin nukkumaan ja sitten tietysti herännytkin myöhemmin. Noh, eipä tämä niin vakavaa ole, koska voin toistaiseksi itse päättää rytmini. Tässä systeemissä on se hyvä puoli, että jos joskus on paljon univelkaa, voi ne helposti kuitata nukkumalla pidempään. Kyllähän tällainen unirytmin heittäminen ympäri ainakin minulla hieman sekoittaa pääkoppaa, mutta se kestää vain pari päivää, jolloin uuteen rytmiin taas tottuu. Ja nukkuminen on kivaa.

Tänään heräsin niin aikaisin, että lähdin ennen klo 7 salille. Eihän siellä porukkaa pahemmin ollut paikalla, joten sain tehdä ihan rauhassa kaikkea mahdollista. Kun porukkaa ei ole tiellä, voi lämmittelytkin hoitaa paljon monipuolisemmin ja voi rampata eri pisteissä ihan kuinka lystää. Ruuhka-aikaan tuollainen hyppeleminen ei oikein onnistu, koska joku tulee kuitenkin väliin. Nykyään ruuhkaa ei onneksi ole edes mahdollista syntyä niin helposti, koska paikallinen sali on entiseen verrattuna melkein tuplat isompi pinta-alaltaan. Tuohon tilaan hukkuu isompikin porukka melko mukavasti, vaikka se täytyy sanoa, että vakioporukka onnistuu aina ruuhkauttamaan salin yhdestä pisteestä.

Jalkatreeni meni taas hieman perseelleen ja samassa kohtaa kuin viimeksikin. Triplapudotussarja aiheutti tällä kertaa aivan järkyttävän jomotuksen päähän, eikä se meinannut loppua ja tilannetta pahensi huono olo. Näyttää siltä, että jopa minun kuntoni alkaa pettää tällaisessa rääkissä, etenkin kun oikeasti vedän erikoistekniikat aivan tosissani. Onneksi etureiteni ovat melko hyvissä lihoissa muuhun kroppaan nähden, joten jos joudun keventämään hommaa niiden osalta, ei se todellakaan ole vakavaa.

Nykyisellä ohjelmalla olen mennyt toistomäärissä ja painoissa eteenpäin yllättävän hyvää tahtia, vaikka se onkin toissijainen juttu kehonrakennustreenissä. En ole edes pyrkinyt isompiin rautoihin, vaan olen treenannut entiseen tapaan eli pyrin väsyttämään kohdelihakset hyvällä tuntumalla. Toivotaan, että voiman ja sarjakestävyyden kautta saisin myös sitä kuuluisaa lihasmassaa. Voimasta kun ei ole minulle oikein mitään hyötyä. Haluan kasvattaa lihaksia, en penkkitulosta.

Lepopäivänä söin tattarimuroja, mansikkahilloa ja hamppujuomaa. Hamppujuoman takia tuo yhdistelmä oli aika outo, mutta ihan miellyttävä.


Rinta ja selkä (torstai):
1. Ylätaljaveto 1 x 10 x 65 kg + 3 x pudotussarja
2. Penkkipunnerrus kp 1 x 9 x 34 kg:t + 2 x pudotussarja
3. Kulmasoutu 1 x 8 x 65 kg + 3 x pudotussarja
4. Vatsat laitteessa 1 x 12 x 40 kg + 3 x rest pause -sarjaa
5. Pullover taljassa 3 x 12-15 x 15 kg
6. Ristikkäistalja 3 x 11-15 x 7.5 kg
7. Kohautus kp 3 x 13-15 x 20 kg:t

Kesto 53 min.

Jalat (lauantai):
1. Kyykky smithissä 1 x 8 x 72.5 kg + 3 x rest pause -sarjaa
2. Suorinjaloin maastaveto kp 2 x 8 x 48 kg:t
3. Vaakaprässilaite 1 x 11 x 190 kg + 3 x pudotussarja
4. Pohkeet prässissä 2 x 12-15 x 100 kg
5. Polvenkoukistus laitteessa 3 x 10-15 x 35 kg
6. Polvenojennus laitteessa 3 x 15-16 x 35 kg
7. Vatsat roikkuen 2 x max x bw

Aamupaino 78.0 kg.

Tattarimurojen lisäksi söin kaurahiutaleita, banaaneja ja taas hamppujuomaa. En laiskana jaksanut tehdä puuroa, joten näillä mentiin. Täytyy kyllä sanoa, että pidän kaurahiutaleista muutenkin enemmän tällä tavalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti