tiistai 29. joulukuuta 2015

Helppoa bodausruokaa: couscous härkäpapurouheella


Tarvitset:

- couscous 80 g
- härkäpapu rouheseos 30 g
- kuumaa vettä
- (soijakastike)
- (mausteita)

Korkean proteiini- ja hiilihydraattipitoisuuden sekä vähärasvaisuuden ansiosta kyseinen ruoka on oiva ateria nautittavaksi treenin jälkeen, heti kun on kotiutunut salita tai muusta suorituksesta. Setti on myös melko edullinen ravintosisältöönsä nähden ja erittäin vaikea tehdä väärin. Härkäpapu rouheseoksen tilalla voi käyttää esimerkiksi soijarouhetta / -suikaleita tai herneproteiinirouhetta. Erilaisia soijakastikkeita kannattaa kokeilla, koska niissä voi olla aika paljon eroa. Itse tykkään käyttää kyseisen ruuan kanssa k-menun soijakastiketta + paahdettua sipulirouhetta sekä tilliä. Couscous:n tai rouheen määrää voi muutella omien tarpeiden mukaan.

Couscous:a löytyy yleensä perusmarketeista, muttei välttämättä ihan niistä pienimmistä. Härkäpapurouhetta olen nähnyt ainakin K-kaupoissa.

Valmistus:

1. Mittaa couscous ja härkäpapurouhe isolle, syvälle lautaselle. Lisää halutessasi soijakastike tai suola. Keitä vettä vähintään muutama desilitra.


2. Kaada kuumaa vettä kuiva-aineiden päälle siten, että ne peittyvät reilusti. Odota noin 5 minuuttia, jotta aineet imevät veden ja pehmenevät.


3. Lisää mausteita mielesi mukaan ja annos on valmis syötäväksi!


Ravintosisältö (ei sisällä soijakastiketta eikä mausteita):

- Energia 375.8 kcal
- Proteiini 26.1 g
- Hiilihydraatti 59.3 g
- Rasva 3.8 g

2 kommenttia:

  1. Kuuluuks noitten härkäpapupalojen jäädä vähä rapsakoiks, vai laitoinks liia vähä vettä? Pilkoin joukkoon kans tomaattia ja kurkkua yms. lisukkeita, tuli mukava ruokanen salaatti! Eiköhä täst hyvä työpäivien pelastus tuu, kuha saan noi härkäpapupalat pehmenee. Kiitti vinkist, lisää vaa tämmösii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan :) ehkä reilumpi vesimäärä vois toimia tai odottaa pari minuuttia kauemmin. Nää ei ihan niin helposti pehmene mitä esim. kapeat soijasuikaleet. Huomasin tosiaan, että jäävät vähän rapsakoiks, mutta ajattelin varmaan, ettei se haittaa. Täytyy vielä testata lisää tätä.

      Poista